Muistelen Tiellä opettajaksi -postauksissa aikaa taaksepäin ja yritän kuvailla opiskelua opettajakoulussa (myöhemmin OKL), sillä itselläni ei ollut täällä opiskelusta mitään tietoa ennen kuin tänne tulin.

Saatuani viimein vahvistuskirjeen yliopistolta, olin jollakin tavalla helpottunut. Olin puhunut opettajahaaveista useille ystäville ja tutuille, joten tietyllä tavalla tunsin itsessäni myös paineita heidän suhteen. Tiesin, että he kaikki kyselisivät ja harmittelisivat, jos en pääsisikään opiskelemaan. Ajattelin, etten jaksaisi selitellä kaikille, että miksi en suurista odotuksista huolimatta tullutkaan valituksi kouluun ja että "joo, kyllä harmittaa, mutta nyt on vuodeksi uudet suunnitelmat, ei tässä jäähä tähän murehtimaan" (tuntien kuitenkin sydämessään pahaa mieltä, mitä ei jostakin kumman syystä haluaisi muille näyttää). Suurimmat odotukset valituksi tulemisesta oli kuitenkin itselläni. Silti, kun sain kirjeen, en tuntenut juuri mitään. En varsinaisesti iloa, en varsinkaan suurta riemua. Tavallaan kirje oli "vain" vahvistus sille, että minä kuulun opettajakouluun. Tästä syystä oli myös hieman ristiriitaista kuunnella kaikkien onnitteluja koulupaikan saannista. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, miten iso asia tämä koulu minulle on.

Sitten alkoi hillitön koulunodotus. Ensimmäisen koulupäivän koittaessa pyöräilin hyvissä ajoin yliopistolle "tarkistamaan reitin luokkaan" ja ylipäätään katselemaan ympärille. Mielestäni minua ei juuri edes jännittänyt, sillä näin muiden tulokkaiden jännittävän paljon enemmän. Ensimmäiset päivät kuluivat osaltaan yleisissä infoissa ramppaamisen ja kahvinjuonnin merkeissä. Infoja infon perään, informaatiotulva oli älytön siihen nähden, että voisi muistaa sieltä juuri mitään.

Ensimmäisten päivien tärkein anti oli kuitenkin tutor-tunnit. Sinänsä tutorien pitämät tunnit eivät sisältäneet mitään äärimmäisen tärkeää, mutta ne antoivat kipinöitä tutustumiseen. Uudet opiskelijat, me, olimme tietyssä mielessä kuin ryhmä lapsia. Tutorit leikitti meitä, hyvin useat tutustumisleikit tulivat tutuiksi. Kun on kyse kahdestakymmenestä opeopiskelijasta, jotka tunnetusti ovat keskimäärin sosiaalista porukkaa, niin heittäytyminen oli kaikille luontevaa. Ja mikäpä sen parempi keino tutustua ja poistaa estoja ihmisten väliltä, kuin laittaa ne leikkimään samaa leikkiä. Alussa naurua oli paljon: kaikki oli hauskaa yhdessä. Tähän liittyy sellainenkin havainto, että uudet opiskelijat liikkuvat aina isossa ryhmässä. Ennen kuin talon tavat on tuttuja, on helpompi ja luontevampi kulkea sen perässä kuka tietää. Toisaalta ryhmäytymisvaiheessa kaikkiin pyrkiikin tutustumaan, eikä "uskalla" olla pois mistään ettei vain jää porukan ulkopuolelle.

Opettajakoulun erikoisuus on myös se, että ensimmäisen kahden vuoden aikana lähes kaikki opiskelu tapahtuu oman ryhmän mukana. Eli siis kurssitarjottimessa lukee esimerkiksi "suunnistus, lo12x (ryhmäkoodi)", jolloin se kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti ko. ryhmän jäsenille. Tällä haetaan sitä, että ryhmät kiinteytyisivät ja toimisivat ryhmänä. Ainakin meidän ryhmällä tämä on toiminut todella hyvin. Tieto kulkee ryhmän sisällä hyvin ja jos ei tiedä jotakin, tietää keltä kysyä kun tietää, ketä kurssille on tulossa. Muutenkin ryhmämuotoinen opetus on erittäin hyvä, sillä suurimmalle osalle ryhmistä kasvaa hyvä ryhmähenki, jolloin opiskelu luonnollisesti on mukavampaa. Kun menet kouluun, tiedät että sinua on sinne odotettu, sillä kuulut ryhmään. Tai jos olet pois, sekin huomataan. Olemme myös pitäneet illanistujaisia ryhmäläisten kanssa, mitä en kouluun lähtiessä todellakaan odottanut. Ehkäpä kokemukset aikaisemmista kouluista eivät olleet sitten kovin hyviä tässä suhteessa.

Odotin myös, että koulu alkaisi kasvatustieteen perusopinnoilla, joilla tapettaisiin ensimmäisten opettaja-alkujen into heti alkuunsa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan opiskelu oli alusta asti aivan huikeaa! Taloustiedettä opiskelevat ystäväni olivat aivan pikkusen kadeja, kun kerroin viikko-ohjelmastani. "Maanantaina aamusta neljä tuntia teknistä, puoliltapäivin musiikkia ja iltapäivällä vielä liikunnassa palloilua. Tiistaina kuviksessa piirtämistä ja maalausta, pari tuntia matikkaa ja kotia. Keskiviikkona aamusta taas palloilua, kymmeneltä matikkaa, puoliltapäivin kitaratunti ja sitte kotia. Torstaina teoriapainotteisempi päivä, kun aamu alkaa kasvatustieteen peruskurssilla, kymmeneltä vielä matikan didaktiikkaa, mutta iltapäivällä taas kuvikseen piirtämään ja maalaamaan. Perjantaina musiikkia ja kasvatustieteen peruskurssia."

Mekatroniikkaa.

Piirtämistä

Rakentelua

Mitä sinulla oli koulussa? Niinpä, se on alanvalintakysymys.:)

p.s. Kyllä ne kasvatustieteen peruskurssitkin sieltä vielä tulivat, mutta alkuun oli satsattu kivasti nuita toiminnallisia kursseja. Osaltaan kasvattamaan ryhmähenkeä, osaltaan antamaan inhimillisen alun opiskelulle. Mutta niistä ja muusta lisää myöhemmin.

p.p.s. Sais tuo talvikin jo tulla, tää lumeton pimeys ei oo oikein mun juttu.