Suomen koulujärjestelmää kehutaan ja ylistetään. Menestymme pisa -testeissä ja opetus on huippuluokkaa. Onko siis mitään mitä voisi kehittää, vai onko järjestelmä jo tarpeeksi hyvä?

Kyllä kehitettävää aina löytyy, esimerkiksi teknologian opetuskäytöstä. ”TÄH?! Ai suomessa, informaatioteknologian huippuosaajamaassa?” Ei siinä suomessa, vaan siinä suomessa joka vallitsee hyvin monessa koulussa, eli piirtoheitinten ja tietokoneluokkien vanhanaikaisessa valtakunnassa.

Teknologia kaikissa kiemuroissaan on täynnä mahdollisuuksia. Älypuhelimet ovat tuttuja jokaiselle, tabletit yleistyvät jatkuvasti, sosiaalista mediaa käytetään päivittäin (jotkut jopa vuorokauden ympäri) ja sellainen hienous kuin blogi on ollut olemassa varmaan kymmenen vuotta. Hyvin suuri osa töissä käyvistä käyttää tietokoneita (tai tabletteja, tai puhelimia) päivittäin työssään jollakin tavalla hyödykseen (myös opettajat). Tiedonsiirto tapahtuu suurimmalta osin netin kautta. Opiskelijoista näitä käyttää lähes kaikki, ja se on normaalia ellei jopa välttämätöntä. Peruskoululaisista näitä käyttää varmasti kaikki, enemmän tai vähemmän hyödykseen tai huvikseen. Nämä ovat siis aivan normaaleja asioita jokaiselle alakoulusta eläkeikäiseen, eikö?

Miksi sitten edelleen mentäessä normaaliin koululuokkaan siellä on Liitutaulu, piirtoheitin ja ehkä yksi pöytätietokone, jota käyttää opettaja jos on aikaa. Missä ovat nämä älykkäät välineet, kuten Älytaulu, videotykki, oppilaiden omat tabletit ym? Toki joissakin kouluissa nämäkin ovat käytössä, mutta enemmän minua kiinnostaa se paljon suurempi osa kouluista joissa näitä ei todellakaan ole tai niitä ei käytetä. Onko todella niin miten keskustelimme luennolla, että opettajat eivät osaa näitä käyttää, eivätkä uskalla yrittää? Vai pelätäänkö näiden vievän opettajilta työpaikan joko kalliin hinnan tai niiden opetuksen mullistavuuden takia?

On totta, että ei kouluilla tai kunnilla ole rajattomasti varaa kaikkiin laitteisiin. Ja on totta että uusien laitteiden opettelu vie opettajilta jonkin verran aikaa. Mutta jokainen oppii jos uskaltaa ja haluaa oppia. Eikä kaikkia tarvitse ostaa heti. Pienillä satsauksilla päästään jo reilusti eteenpäin. Tärkeintä aluksi on muutos asenteessa. Minusta luokassa voidaan käyttää esim. omia tabletteja muistiinpanojen tekemiseen, jos sitä käytetään oikeasti siihen. Tai jos ei ihan aina jaksa keskittyä, kuten omasta kokemuksesta sen tiedän, voi sitä pikkuisen vilkaista vaikka päivän uutisotsikoita siinä vaivihkaa. Tiedän, nyt meni ehkä hieman yli. Vai menikö? Sitä tapahtuu jokatapauksessa jatkuvasti, tosin ehkä enemmän puhelimilla kuin tableteilla, mutta kuitenkin.

Vesa Linja-aho kirjoittaa blogissaan asiaan liittyen, että: ”Sen sijaan, että jaettaisiin oppiminen luokkahuoneoppimiseen ja verkkokursseihin, niin lähdetään siitä, että oppimista tapahtuu kaikkialla, luokkahuoneesta Facebookiin.” (Vesa Linja-ahon blogi). Mielestäni tässä on perää. Jos puhelinten käyttö sallittaisiin oppitunneilla, niin vähenisikö sen hupikäyttö tunneilla? Sietäisi kokeilla, nimittäin yläkoululaisen mentaliteettia kärjistäen ”mikään kielletty ei ole hauskaa”.

Sen verran pitää jarruttaa (omaakin) ajatuksenjuoksua, että ei aleta kyseenalaistamaan luokkamuotoisen opiskelun tarvetta. Yli-innostuneeseen mieleen saattaisi tulla (ja joillekin on jo tullutkin), että kun meillä on sosiaalinen media ja kaikki mahdolliset vehkeet käytössä, niin ei koulua välttämättä edes tarvita. Tai ainakin opetus pitäisi muuttaa tietojen pänttäämisestä innoksi oppia. Oppilaille ei opetettaisi enää mitään tietoa varsinaisesti, vaan opetettaisiin etsimään tietoa ja annettaisiin vauhtia innostuneisuudelle. Esimerkiksi jos oppilas Pekka on kiinnostunut kaivurinkuljettajan ammatista, hänelle annettaisiin tietoa, miten hän voi tutustua ammattiin (nettiosoitteita, kaivurikuskien ammattiliiton sivut yms., mahdollisen paikallisen kaivurikuskin yhteystiedot ja mahdollisuus pitää koulusta vapaata tutustuakseen ammattiin). Lisäksi opetettaisiin kaikkea ammattia tukevia asioita, kuten matematiikassa eri kaivauskulmien laskemista yms. Siis sen sijaan että esimerkiksi opeteltaisiin epäsäännöllisiä verbejä ulkoa tai että tiedettäisiin supikoiran levinneisyysalue.

Mielenkiintoisia ideoita, mutta ei toimi. On totta, että monien yleissivistävien oppiaineiden hyödyllisyyttä on vaikea perustella. Mutta tieto on rikkautta, jota ei pieni ihminen aina ymmärrä. Moni ihminen on päinvastoin saanut kipinän johonkin ammattiin nimenomaan koulusta. Jos sinänsä turhalta tuntuva maantiedon tunti onkin ollut jonkun mielestä maailman mahtavinta tietoa, hän on saattanut opiskella siitä ammatin. Muutenkin asia kuin asia saa lisää perspektiiviä, kun sitä peilaa suhteessa kaikkeen muuhun. Mikä on tärkeää, millä uudella tiedolla en välttämättä tee juuri mitään? Uutta tietoa hakiessakin netistä, pitää olla ymmärrys mittasuhteista ja tiedon luotettavuudesta. Mediakriittisyyttä ei tunnu olevan nytkään, niin miten sitten jos yleissivistys puuttuisi kokonaan? Tarkoitan tällä esimerkiksi jokavuotisia kausi-influenssa aaltoja, joiden aina jaksetaan hehkuttaa tappaneen monia vanhuksia. Nämä kun muutenkin ovat vastustuskyvyltään heikoimpia, ja kuolisivat muutenkin kohta. Sitä paitsi tavallinen flunssa tappaa enemmän ihmisiä vuosittain kuin tiedetäänkään.

Petri Riikonen kiteyttää asian näin: ”Ainoastaan ollessaan jonkun ihmisen muistissa tieto on varsinaisesti käytettävissä. Netti on vain tiedon varasto.” (Tieteen tykkääjä Petri Riikonen,15.9.2012)

Niimpä.