Keskustelimme Tieto- ja viestintätekniikan (myöhemmin tvt:n) luennoilla seuraavista asioista ryhmissä:

Mitä kokemuksia meillä on omalta peruskouluajalta tvt:n käytöstä?

Lähes kaikilla oli samansuuntaiset kokemukset: Tietokoneita ei juuri ollut tai niitä ei käytetty kuin korkeintaan erillisillä atk-tunneilla. Opettajalla saattoi olla oma kone, joka ”edistyneimmissä” kouluissa oli yhteydessä videotykkiin. Jossain oli ollut dokumenttikamerat. Mutta tehtävien tekeminen, tiedonhaku ja tiedonvälitys tapahtuivat pääasiassa kirjojen ja vihkojen avulla.
 

Voiko koulu olla saareke, eli voiko koulu toimia ilman tieto- ja viestintätekniikkaa?

Kyllä koulu voi edelleen toimia ilman tvt:n hyödyntämistä, koska se on toiminut ennenkin. Pienessä mittakaavassa esim. tiedonvälitys reissuvihkoilla opettaa huolellisuutta (oppilas muistaa pitää sen mukana, muistaa näyttää sitä kotona ym.). Mutta, tvt:n hyödyntäminen kouluissa helpottaa opettajien välistä, opettajan ja oppilaan välistä, opettajan ja oppilaan vanhempien välistä sekä oppilaiden keskinäistä kommunikaatiota reilusti, mikäli sitä osataan hyödyntää. Mikä sitten avuksi, jos koululla ei ole varaa hankkia teknisiä laitteita? Ratkaisuksi pohdimme, että hankitaan laitteita pikkuhiljaa ja käytetään ilmaisia sovelluksia. Jokaisella koululla on oletettavasti ainakin tietokone ja nettiyhteys, puhumattakaan että suurimmassa osassa kodeista nämä löytyvät (ja niitä osataan jopa käyttää). Ei tarvitse olla monimutkaisia sovelluksia, esimerkiksi avoin blogi toimittaa tiedonvälityksen virkaa aivan hyvin, jos sitä ymmärretään käyttää. Opettajat ovat kuitenkin aikalailla omillaan nykyisessä tilanteessa. Jos opettaja ei itse aktivoidu käyttämään ilmaisia sovelluksia, niitä ei silloin käytetä ollenkaan.

Nimimerkki Harto kirjoittaa blogissaan osuvasti: ”Virallinen linja puuttuu, joten kaikki voivat tehdä mitä huvittaa – jos huvittaa. Useimpia ei huvita, koska opettajilla – uskokaa pois! – riittää tehtävää muutenkin.”
 

Digitaalisista kuiluista

Digitaalisia kuiluja, eli erilaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia käyttää teknologiaa. Puhuttiin länsimaisten nuorten nettielämästä, köyhempien maiden olemattomasta teknologiasta sekä opiskelutaidoista digimaailmassa. Kaikkihan nämä on tietyllä tavalla vakavia asioita ja ongelmia, mutta mikä näistä sitten on pahin? Omaa lähiympäristöä lähin asia on ehkä nettielämä, joka liittyy kuiluun siten, että taidot käyttää nettiä ja toimia netissä omalla (tai keksityllä) identiteetillä ovat hyvin erilaisia. Pahin kuilu on ehkä silti eri maiden ihmisten erilaiset mahdollisuudet käyttää teknologiaa hyödykseen, eli ns. globaali kuilu. Tämä siksi, että on jopa irvokasta miten länsimaiset nuoret käyttävät teknologiaa lähes vain omaan huvitukseen, kun samaan aikaan kehitysmaissa joku nuori toivoisi voivansa käyttää tietokonetta tiedon hakemiseen ja uuden tiedon luomiseen.

Miten sinä uudistaisit koulua ja miksi?

Tärkein asia uudistamiselle on tarve ja halu. Se ei ole tärkeää, ostetaanko kouluun uusinta teknologiaa vai ei. Tärkeintä on sen sijaan avoimuus uudelle, halu tietää ja ymmärtää parhaat tavat opettaa ja, toki myös tärkeää, erilaisten oppimisvälineiden (siis ei pelkästään teknologian) käyttötaito. Päivitetään opettajan tietoja, opetellaan käyttämään oppimista ja opettamista helpottavia välineitä, ollaan avoimia uudelle… Siinäpä ne, mutta ollaanko tähän valmiita? Pitäisi olla, mutta totuus on, että ei. Ei lähellekään. Miksi?
 

”suuri syypää vastahangan vuoreen ja esteiden suohon on se, että koulussa opettaja tekee työtään yksin ja opiskelija opiskelee yksin. Yksin suuressa joukossa. Vertaisuus ja verkostot puuttuvat. Kaikilla on taakka selässään ja vielä kivireki päälle.” (Röngas, 2011)

Siinäpä se.